Tietotekniikkauudistukset virastoissa ja laitoksissa

Tietotekniikka on käsite, joka saa monen nykytekniikan aallonharjalta tipahtaneen ihmisen puolustuskannalle. Sana mielletään liian usein pelkästään uusien ja monimutkaisten taitojen opetteluksi ja riesaksi, jonka takia IT-tukea joutuu päivästä toiseen työllistämään, kun laitteet eivät tunnu toimivan. Usein kuitenkin unohdetaan, että piirtoheittimet, videotykit ja matkapuhelimetkin olivat aikansa tietotekniikkaa ja jos niitäkin miljoonat ihmiset oppivat käyttämään, miksei sama logiikka pätisi myös tämän päivän keksintöjen ja laitteiden kanssa.

Tietotekniikkabisnes on yllättävän monitahoista: ei riitä, että osaat kirjoittaa toimivan koodin tai maatamullistavan softan, vaan sen täytyy olla myös käyttäjäystävällinen ja helposti lähestyttävä. Esimerkkeinä mainittakoon vaikka pelikoneet ja niiden kotimaiset valmistajat, PAF ja RAY. Rakastettujen kolikkopelien takaa löytyy paljon matematiikkaa, tekniikkaa, lähdekoodia ja algoritmia, mutta loppukäyttäjä, eli itse pelaaja, näkee tästä kaikesta vain komean ulkokuoren ja selkeät näppäimet ja valikkosuunnittelut. Jos kolikkopelaajan eteen avautuisikin näyttävien grafiikoiden sijaan pelkkää koodinpätkää ja loputtomia numerosarjoja, kukaan ei sellaista peliä päinkään edes katsoisi.

Taitavat tietotekniikkaratkaisut eivät siis ole pelkästään hyvien koodareiden eikä hyvien graafikoiden tuotoksia, vaan kilpailijoistaan erottuvissa menestystuotteissa on aina onnistuttu yhdistämään nämä kaksi elementtiä. Apple on syystäkin hyvä referenssi, kun puhutaan onnistuneen designin ja tehokkaiden ohjelmistoratkaisujen yhdistämisestä – kalliit, laadukkaat komponentit yhdistettynä jo ikonisiin mittasuhteisiin nousseeseen muotoiluun myy aina vuodesta toiseen, vaikka hinta on markkinoiden korkeimpia. Mutta MacBookit eivät taas ole välttämättä huippuluokan backend-koodareiden ensimmäinen valinta työkoneeksi, koska ne on suunniteltu nimenomaan helppokäyttöisiksi koneiksi aiemmasta osaamistasosta riippumatta.

Kun tehdään isoja kilpailutuksia ja investointeja kuntien ja valtion laitoksiin, kuten kouluihin, virastoihin ja julkisiin sairaaloihin, vaakakupissa ei paina eniten puhtaasti tekninen toteutus eikä ensisijaisesti edes raha, vaan käyttöönoton helppous ja opetus yhdistettynä varmasti toimivaan tietojärjestelmäkoodiin. Satojen tai tuhansien työntekijöiden pitkät koulutussessiot uusiin tietojärjestelmiin on kuitenkin hyvin kallista, jolloin kokonaiskustannuksia ajatellessa palveluja tilaavan tahon on syytä huomioida, että kalliimpi, mutta helppokäyttöisempi järjestelmäpaketti voi tulla nopeastikin halvemmaksi, kuin järjestää työajalla laajamittaisia koulutuksia.

Microsoft järjesti huhtikuun lopulla laajamittaisen esittelytilaisuuden uusista, juuri kouluille suunnatuista pakettiratkaisuistaan. Vaikka kuluttaja- ja yrityspuolella kilpailu Microsoftin ja Applen välillä on tiukkaa dollarein mitattuna, koulutusratkaisuissa Windows-käyttöjärjestelmistään tuttu Microsoft on selkeästi kilpailijoitaan edellä. Windows on kuitenkin de facto -käyttöjärjestelmä valtaosalle vanhemmasta (ja miksei nuoremmastakin) väestöstä ja siihen saumaan yritys onkin iskenyt toden teolla. Pienen kolauksen käytettävyydeltään Windows koki julkaistessaan aiemmista versioista hyvin paljon poikkeavan Windows 8 -versionsa, mutta muutos ei kuitenkaan ollut niin suuri, että käyttäjäkato kyseiseltä alustalta olisi ollut merkittävää. Koska Windows on ympäristönä tuttu monille, on täysin loogista pohjustaa laajamittaisemmat tietojärjestelmät sen nojaan.

Kivuttomasti ei järjestelmästä toiseen siirtymiset suju pienemmissäkään firmoissa. Tietokantojen, datan ja tiedostojen kopioiminen ja siirtäminen palvelimelta tai laitteelta toiselle on tuotannon näkökulmasta katsottuna turhaa työtä, eikä siihen monikaan panosta sen vaatimalla tavalla. Asiaa tarkemmin ajateltuna on toisaalta typerää siirtyä uuteen järjestelmään, jos vanha data on vaarassa hävitä tai muuttua siirtymän aikana. Varsinkin arkistointi- ja nimikejärjestelmissä on syytä olla tarkkana, että informaatio siirtyy oikeassa formaatissa, sillä tuhansien, satojen tuhansien tai jopa miljoonien nimikkeiden joukosta voi olla vaikea tai jopa täysin mahdotonta löytää väärässä muodossa arkistoituja tietoja. Siksi siirtymävaiheeseen kannattaa satsata toden teolla.

Tietojärjestelmiä uudistettaessa on myös äärimmäisen tärkeää tiedostaa, että kyseessä on pitkäaikainen, jopa kymmenien vuosien panostus. Jokaiseen uuteen digitrendiin ei voi lähteä tuosta vain mukaan eikä siihen ole edes tarvetta. Mitä laajamittaisempaa yrityksen toiminta on, sitä kömpelömpää, vaikeampaa ja kalliimpaa tietojärjestelmien uudistaminen on. Suomen rautateistä vastaava, rakastettu ja vihattu VR teki muutama vuosi takaperin suuren uudistuksen lipunmyyntijärjestelmiinsä ja kiinteiden vuorohintojen sijaan hinnoittelusta tuli dynaamista, eli suosituimpien vuorojen lippujen hinnat olivat selkeästi korkeammat, kuin vähemmän suosituimpien. Uudistuksen tultua voimaan aluksi koettiin muutamia kasvukipuja väärien hintojen, alennusten puuttumisten ja olemattomien vuorojen myymisen muodossa, mutta räikeimmät viat saatiin pian onneksi korjattua.

Suurten laitosten yhtenäiset tietojärjestelmät ja niiden oikeaoppinen käyttö voi pelastaa jopa ihmiselämiä. Ajatellaan esimerkiksi Helsingin yliopistollista sairaalaa, jossa työskentelee tuhansia lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lääkintävahtimestareita sekä satunnaisia ambulanssikuskeja, jotka käyvät tuomassa uusia potilaita sairaaloiden tiloihin. Jos kaikkien eri toimijoiden välinen kommunikaatio ei toimisi tai jos jokaisella hoitoketjun jäsenellä ei olisi yhtäläistä pääsyä potilastietoihin, vaarantaisi se lukuisia ihmishenkiä. Tietotekniikkahan toimii vain silloin, kun sitä osataan käyttää. Nykyisiä sairaaloiden tietojärjestelmiä osataan käyttää siksi, koska niiden käyttöä koulutetaan. Tietojärjestelmät voivat tästä syystä olla hieman ajastaan jälkeen jääneitä, mutta voidaan ainakin olla varmoja, että tietotekniikka on tässä suhteessa työkalu, ei haitta eikä hidaste.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *